23.12.2008 Media akkreditointi on avattu
Kisapaikalle tuleville median edustajille tarkoitettu akkreditointi on avattu. Akkreditointilomakkeen pääset täyttämään TÄÄLLÄ
08.01.2009 Nuorten arvokilpailujoukkueet sinetöityvät RokuallaTalven ensimmäiset nuorten SM-mitalitkin jaossa Jämillä, nuorten arvokilpailujoukkueet sinetöityvät Rokualla
Jämillä jaetaan aikuisten SM-mitaleiden lisäksi myös talven ensimmäiset nuorten SM-mitalit, kun 20-sarjalaiset kilpailevat yhdistelmäkilpailussa sunnuntaina. Kilpailut ovat toiset katsastukset Ranskan Praz de Lysissä 1.-6. helmikuuta pidettäviin nuorten MM-kisoihin. Ensimmäiset katsastukset pidettiin Keuruulla viime viikonloppuna, jolloin katsastettiin hiihtäjiä perinteisen sprinttiin. Jämin jälkeen vuorossa on vielä katsastukset nuorten SM-kilpailuissa Rokualla 17. tammikuuta, naisilla vapaan vitosella ja miehillä vapaan kympillä.
"Kaikki on vielä auki ja kilpailu paikoista MM-joukkueessa on todella kova Rokualle asti. Mielenkiintoisia kilpailuja on odotettavissa. St1-ryhmän osalta osalla on mennyt ihan suunnitelmien mukaan, osalla flunssa on vaivannut, mutta kokonaisuutena aikataulussa ollaan", Hiihtoliiton nuorten St1-ryhmän valmentaja Mikko Virtanen sanoi.
Rokualla 17.-18.1.2009 pidettävät Nuorten SM-hiihdot ovat suurin hiihtotapahtuma Rokualla kautta aikojen. Paikalle odotetaan 600-700 alle 23-vuotiasta hiihtäjää. Viikonlopun aikana perinteisellä ja vapaalla hiihtotavalla startataan yli 1000 starttia.
"Rokualla hiihdetään luonnonlumella, lumitilanne on hyvä, ladut ovat upeassa kunnossa. Kaiken lisäksi Rokua on kauneimmillaan", kisojen tekninen asiantuntija Jukka Kauppila sanoo.
Kisat ovat Rokuan Ryhti ry:n 60-vuotisjuhlakisat. Stadion ja hiihtoladut ovat kansainvälistä laatua. Paikka on sama, jossa 1999 järjestettiin aikuisten SM kisat. Silloin karsittiin Ramsaun MM-kisojen latuprofiileilla. Nyt nuoret saavat maistaa samat Vauluvaaran ja Hongiston Supan nousut karsiessaan Nuorten MM-kisalipuista. Suomen joukkueet nuorten PM- ja MM-kisoihin julkistetaan Rokuan nuorten SM-kilpailuiden jälkeen.
Lisätietoja valinnoista:
St1-ryhmän valmentaja Mikko Virtanen, 0500-772695
www.jamism.fi
www.rokuanryhti.fi
http://www.utajarvi.com/nuorten_sm_hiihdot/sivu/fi/
08.01.2009 Nuorten SM-hiihdot Rokualla 17.-18.1.2009 Nuorten SM-hiihdot Rokualla
Lehdistötiedote 7.1.2009
Reilun viikon kuluttua 17.-18.1.2009 pidettävät Nuorten SM-hiihdot ovat suurin hiihtotapahtuma Rokualla kautta aikojen. Nuorten kisojen hiihtäjämäärä on suurempi kuin vuonna 1999 Rokuan upouudella hiihtostadionilla pidetyt aikuisten SM-hiihdot.
Paikalle odotetaan 600 - 700 alle 23-vuotiasta nuorta hiihtäjää. Viikonlopun aikana perinteisellä ja vapaalla hiihtotavalla startataan yli 1000 starttia.
- Rokualla hiihdetään luonnonlumella, lumitilanne on hyvä, ladut ovat upeassa kunnossa. Kaiken lisäksi Rokua on kauneimmillaan, sanoo kisojen TD, tekninen asiantuntija Jukka Kauppila.
- Tervetuloa, nuoret hiihtäjät, heidän tukijoukkonsa ja suuri yleisö Rokuan SM-kisoihin, toivottaa kilpailujohtaja Jaana Kari.
Kisat ovat Rokuan Ryhti ry:n 60-vuotisjuhlakisat. Seuran puheenjohtaja Matti Sakaranaho toivoo kisaan nuorille onnea ja hyvää keliä, jota pakkanen ei sotkisi.
Yleisöllä kisoihin on vapaa pääsy ja järjestäjät toivovat väkeä paikalle täysin autolastein. Paikoitustilaa on tehty toivottavasti riittävästi hiihtostadionin ja Matkakeskus Supan maastoon.
Liikenteen ohjaus paikalle alkaa valtatie 4:ltä reittiä Leskelä-Piippola-Kestilä-Veneheitto-Nuojua-Rokua. Oulusta ja Kajaanista on noin tunnin matka valtatieltä 22, josta tulijat ohjataan perille.
- Teemme samalla Utajärveä ja Rokuaa tunnetuksi. Toivomme, että meidän kisojen järjestäminen onnistuu. Rokualle nämä nuorten SM-kisat luvattiin jo 1980, jolloin Hannu Koskivuori ja Hannu Eskelinen kävivät paikalla legendaarisen radiokuuluttajan Paavo Noposen johdolla, kertoo kisojen päätoimikunnan puheenjohtaja Martti Lähtevänoja.
Kaksi vuotta sitten Rokualla järjestettiin aikuisten MM -kisojen tarkkailukisat, jotka onnistuivat mainiosti.
Stadion ja hiihtoradat ovat kansainvälistä homolokoitua laatua. Paikka on sama, jossa 1999 järjestettiin aikuisten SM kisat. Silloin karsittiin Ramsaun MM-kisojen latuprofiileilla. Nyt nuoret saavat maistaa samat Vauluvaaran ja Hongiston Supan nousut karsiessaan Nuorten MM-kisalipuista Ranskaan 2.2. - 8.2.2009. Hiihtoliitto jakaa kisaliput Rokualla sunnuntaina,
Kisoihin ilmoittautuminen päättyy 10.1.2009 klo 16 mennessä. Lähtöluettelot julkaistaan ti 13.1. klo 19 Rokuan ryhdin kisasivuilla.
Kisat avaa lauantaina 17.1.2009 klo 9.30 kisahartauksella Muhoksen kirkkoherra Jouni Heikkinen.
www.rokuanryhti.fi
http://www.utajarvi.com/nuorten_sm_hiihdot/sivu/fi/
Yhteystiedot:
Toimiston sähköposti:
nuorten.smhiihdot@rokua.com
Majoitustiedustelut: p. 08 5545 500/ matkailukeskus Suppa
Muut tiedustelut: p. 040-5889995/ Martti Lähtevänoja
Tiedotus Asko Merilä 050 0298 042
13.01.2009 Lähtölistat lauantaille ja sunnuntaille on julkaistu
Lauantain 17.1. ja sunnuntain 18.1. lähtölistat näet TÄÄLTÄ