Sianpuolukka

Tuntomerkit ja sijainti

Sianpuolukka on totuttu pitämään huonolatuisen metsämaan ilmentäjänä, nälkämaan kasvina. Se onkin tunnusomainen Etelä-Suomen rannikkoalueiden kalliomänniköille, rapakivialueille, kivikkoisille metsämaille sekä harjualueille. Sianpuolukkakasvustoja löytää usein myös radanvarsilta sekä tieleikkauksista ja hiekkakuopista. Sianpuolukka on kuitenkin sikäli arka kasvi, että koko parinkin neliömetrin laajuinen kasvustolaikku on vesi- ja ravinnetaloudessaan pääjuuren varassa. Koska maanpinnan myötäiset versot eivät juurru, ne katketessaan myös tuhoutuvat. Tämä tuntomerkki erottaakin sianpuolukan puolukasta.

Sianpuolukka kasvaa siis maata pitkin ns. hyvänä maapeitekasvina. Versot voivat olla jopa 60-80 cm pitkiä. Lehdet ovat kiiltävän vihreät, alapuolelta verkkosuoniset, mutta ei pisteiset kuten puolukalla. Kukat ovat vaaleanpunaiset, puolukalla taas valkeat. Marjat ovat kirkkaanpunaiset, ei mehukkaat vaan jauhomaiset ja sisältävät kovia siemeniä. Versoissa voi olla pieniä juurenalkuja, jotka kiinnittävät kasvin maahan. Juurtuminen vaatii oikeanlaiset kasvu- ja kosteusolosuhteet.

Käyttö

Sianpuolukkaa on käytetty värjäykseen ja nahan parkitsemiseen, sekä erityisesti lääkkeeksi. Rohdoksena käytetään sianpuolukan kuivattuja lehtiä. Sillä lääkitään munuais- ja virtsarakon tulehduksia. Pitkäaikainen käyttö aiheuttaa ummetusta, joten omin päin rohdosta ei tule käyttää.

Poiminta

Poiminta-aika on elokuun puolenvälin jälkeen lumen tuloon saakka, jolloin lehtien arbuuttipitoisuus on riittävä (6%). Kiintiön ylittänyt määrä voidaan varastoida talven yli kuivassa paikassa ilman että arbuuttipitoisuus katoaisi.

15-20 cm pituset versot katkotaan saksilla tai terävällä veitsellä. Kuivat lehdet varistellaan pois.

Vihreitä versoja jätetään jatkamaan kasvustoa. Totaalista poimintaa ei saa tehdä eikä repiä versoja juurineen maasta. Kukat ja marjat eivät ole haitaksi, joten niitä ei tarvitse nyppiä pois.

Huom! Poimintaan tarvitaan maanomistajan lupa!